(1870–1890)

Tapahtui noin 150 vuotta sitten…

A.W. Lindfors perustaa leipomon vuonna 1871

Porvoonjoen varrella, punaisten ranta-aittojen ja mutkittelevien mukulakivien kaupungissa elettiin 1870-luvun alussa nousukautta.

Porvoossa asui noin 3 500 henkeä, joista suurin osa eli yhä Vanhassa Porvoossa, vaikka varakkaimmat alkoivat siirtyä C.L. Engelin kaavoittamaan, moderniin empirekaupunginosaan. 

Vanhaa Porvoota pidettiin keskiaikaisena, ahtaana ja tulipaloille alttiina. Kaupunginosassa ei ollut viemäriverkkoa, ja sen asukkaat hakivat veden kaivoista ja pesivät vaatteensa Porvoonjoessa.

Ilmassa leijui tervan, punamullan, kotieläinten, hevosten, nahkurien, suutarien ja leipomojenkin tuoksut. Korviin kantautui kavioiden kopse.

Venäjän vallan alla ollut Suomi toipui varovasti nälkävuosista (1866–1868), vanha sääty-yhteiskunta mureni ja työväen asema nousi. Yhä useammalla alkoi olla varaa ylellisyystuotteisiin, kuten leivoksiin ja makeisiin. Samaan aikaan ammattikuntien lakkauttaminen vuonna 1868 antoi kansalle vapaammat kädet ryhtyä yrittäjäksi.

Helppoa se ei silti ollut, pääomista oli pulaa ja lainaa vaikea saada. 

Suunnilleen sellaiseen maailmanaikaan 18-vuotias leipurikisälli August Wilhelm Lindfors haaveili omasta leipomosta.

Lupa leipomoon vaati paperisotaa. Tarvittiin useita asiakirjoja: papintodistus, henkilötiedot, selvitys siitä, että hakijalla oli tarvittava ammattioppi ja Käsityö- ja Tehdasyhdistykseltä hankittu kirjallinen suositus.

Ennen vuotta 1879 porvarisoikeuksien hakijalla piti olla myös hyvä maine.

Lupa herui. A.W. Lindforsin leipomon perustamispäiväksi merkittiin 31.7.1871.

Koska lainaa oli vaikea saada, monet leipurit aloittivat toimintansa pienestä, usein kotikeittiöstä. Niin myös A.W. Lindfors.

Kirkonkirjojen mukaan A.W. Lindfors asui 1870-luvulla monissa eri osoitteissa. Useimmat niistä sijaitsivat Porvoonjoen alasuistossa, kaupungin peltoalueella, Ånäsin säteritilan entisillä mailla. On siis todennäköistä, että nyt 150-vuotiaan makeistehtaan juuret löytyvät niiltä tienoilta.

Toiminnan varhaisvuosilta ei juurikaan ole yksityiskohtaisia tietoja, sillä vuonna 1945 syttynyt tulipalo vei monia arkistoja mennessään.

Jotain sentään tiedämme.

1880-luvulta lähtien leipomon ja leipurin osoitteeksi ilmoitettiin Villa Ilomäki, joka nykyään tunnetaan nimellä Villa Ånäs.

Vuonna 1889 Lindforsin leipomo työllisti neljä henkeä ja leipomosta oli kasvanut Porvoon toiseksi suurin seitsemän leipomon joukossa. Viisi vuotta myöhemmin leipomossa työskenteli jo kahdeksan henkeä, ja tuotannon arvon mukaan leipomosta oli tullut Porvoon suurin.

Leipomon työntekijöistä ei ole tarkkaa tietoa, mutta yksi ainakin tunnetaan: Arthur Richard Lindfors, suomalainen painija ja olympiamitalisti. A.R. Lindfors kertoi olleensa opissa A.W. Lindforsin leipomossa, ja painiharrastus oli saanut alkunsa jauhosäkkejä nostellessa. Nimestään huolimatta A.R. Lindfors ei ollut sukua leipomon pitäjälle.

Vaikka leipurin ammatti ei näihin aikoihin ollut kovin yleinen – sillä leipä tehtiin yleensä kotona –, Porvoossa oli kokoonsa nähden paljon leipomoita. Kaikki leipomot eivät suinkaan toimineet palkkaväen voimin. Osittain kyseessä oli alhaisimman yhteiskuntaluokan sivuelinkeino.

Vähitellen leipomotoiminta teollistui ja kilpailu koveni. 1800-luvun lopun teollinen vallankumous ja sitä seuraava nousukausi käynnisti nykyaikaisen tehdasmaisen leipomotoiminnan. Helsinkiin saatiin vuonna 1890 ensimmäinen höyryleipomo ja sähkömoottorit toivat uudenlaista vipinää alalle.

Myös Porvoo teollistui. Kaupunkimaisemaan oli ilmestynyt muun muassa viina- ja limonaditehdas, kirjapaino WSOY (1878) ja tupakkatehdas.

Pian Porvooseen perustettaisiin myös A.W. Lindforsin karamelli- ja marmelaatitehdas.