Lindforsin karamellitehdas kasvaa kohisten (1906–1920)
A.W. Lindforsin kuoleman jälkeen Ivar Lindfors jatkoi karamellitehtaan kehittämistä. Seuraavat vuodet olivat tehtaalle menestyksekästä aikaa.
Vuonna 1907 mainetta niittäneelle makeistehtaalle otettiin oppipojaksi 16-vuotias maalaispoika, Lennart Brunberg. Nuori mies opetteli karamellinkeittäjäksi ja alkoi hiljalleen haaveilla oman makeistehtaan perustamisesta.
Villa Ilomäen tilat kävivät kasvavalle makeistehtaalle pieneksi. Niinpä Ivar Lindfors osti vuonna 1908 Kaupunginpuiston laidalta, silloisen Uuden Vuorikadun (nyk. Linnankoskenkatu) ja Kaupungintalonkadun (nyk. Raatihuoneenkatu) kulmatontilta, korttelista 4/37, uudet tilat tehtaalle.
Toiminta Villa Ilomäessä oli tullut tiensä päähän.
Uudella tontilla makeistehdas levittäytyi useaan puurakennukseen, joissa oli aiemmin toiminut muun muassa yleinen pesutupa. Lisäksi tontille rakennettiin yksi uusi rakennus.
Lakritsin ja suklaan tuoksuiset tuulahdukset täyttivät nyt Porvoon keskustan.
Uusia makeisia maailmalta
Makeistehdas toimi yhä usean perheenjäsenen voimin. Veljistä Karl Lindfors toimi makeistehtaan makeismestarina ja tehtaan esimiehenä. Karl oli opiskellut alaa Ruotsissa ja kaukana Amerikassa ja toi nyt uutta tietoa Porvooseen. Historiankirjojen mukaan Karlin aikaan makeistehtaassa alettiin käyttää sähkövoimaa.
Karl ja hänen veljensä Viktor Lindfors merkittiin tehtaan omistajiksi vuosina 1909–1913. Vuonna 1913 yrityksestä muodostettiin osakeyhtiö.
Samaan aikaan Helsingissä asuva Ivar Lindfors kasvatti makeistehtaan liiketoimintaa. Tämä tapahtui pääosin helsinkiläisiä yrityksiä ostamalla. Vuosina 1910–1920 mm. Paul Iljinoffin makeistehdas (per.1896), Ab William Wiik Oy (per. 1909) ja Ab Westerlund & Co Oy (per. 1897) vaihtoivat omistajaa ja fuusioituivat Lindforsin tehtaaseen.
Yritysostojen myötä Lindforsin makeistehtaan makeisvalikoimakin kasvoi. Toki uusia tuotteita kehitettiin myös itse.
Muun muassa kermaiset Alku-karamellit tulivat Lindforsille William Wiikin valikoimista. William Wiikille Alku-karamellien reseptin olivat tuoneet venäläiset makeismestarit, Sladkoff ja Kulakoff. (Lue lisää Alku-karamellien historiasta)
Alku-karamelli onkin yksi Suomen vanhimmista yhä valmistettavista makeisista.
Kolmikerroksisen kivitalon rakentaminen aloitetaan
Uudet makeiset, yrityskaupat ja herkullisten tuoksujen leijailu lienee lisännyt myyntiä, sillä pian makeistehtaan tilat kävivät taas ahtaiksi. Vuonna 1914 päätettiin ryhtyä suurhankkeeseen: kolmikerroksisen kivirakennuksen pystyttämiseen.
Työ kesti lopulta kolme vuotta, eikä se ollut niin helppo kuin oli luultu. Perusta vaati paalutusta, sillä maaperä oli niin löysää, että naapuritontin rakennukset olivat liukua uutta rakennusta varten kaivettuun kuoppaan.
Vuonna 1914 tapahtui jotain muutakin merkittävää: Lennart Brunbergista tuli oppinsa saanut karamellinkeittäjä ja pian myös makeistehtaan työnjohtaja.
Kerrotaan, että tuolloin 23-vuotias mies oli muun muassa oppinut, että jouluun – makeistehtaan tärkeimpään sesonkiin – pitää valmistautua jo varhain keväällä, jos halusi pärjätä. Varastot oli täytettävä ääriään myöten. Tätä tietoa mies tulisi tarvitsemaan muutamaa vuotta myöhemmin.
Sokeri kortilla
Vuoteen 1914 mahtui kolmaskin merkittävä, ja varsin ikävä, tapahtuma: ensimmäinen maailmansota syttyi 28.7.1914. Sota vaikutti kansalaisten arkeen monin eri tavoin, muun muassa elintarvikepulana.
Jotta kaikille olisi riittänyt ruokaa, sitä alettiin säännöstellä. Elintarvikkeiden hinnat kohosivat nopeasti, ja sokeri oli kortilla.
Keväällä 1916 otettiin käyttöön sokerikortit. Lindforsin tehtaalla työskenteli tuolloin 33 henkeä ja tuotanto oli noin 126 tonnia karamelleja vuodessa. Aluksi sokeria luovutettiin puoli kiloa kuukaudessa henkeä kohti, mutta vuoteen 1917 mennessä määrä oli pienentynyt 200 grammaan.
Seuroille, kahviloille ja leipureille – kaiketi myös makeistehtaille – sokeria jaettiin kunnallislautakunnan harkinnan mukaan, mikäli sitä jäi yli yksityisten henkilöiden sokerikorttien kiintiöiltä. Arvatenkin Lindforsin tuotanto pieneni, ja seuraavan kerran vuoden 1916 tuotantomäärään päästiin vasta seitsemää vuotta myöhemmin, vuonna 1923.
Makeistehtaalle sokerin säännöstely aiheutti varmasti päänvaivaa, ja myös muiden raaka-aineiden saanti oli vaikeaa. Vuosista 1917–1918 tulikin makeistehtaalle vaikeat, vaikka sentään jotain hyvääkin tapahtui: kolmikerroksinen kivitalo valmistui vihdoin vuonna 1917.
Samainen talo komeilee edelleen paikallaan, tällä hetkellä tyhjillään.
Kivirakennuksen valmistumisvuonna Lindforsin hallituksessa istuivat pj. Ivar Lindfors, Axel Lindfors ja Ivarin poika, Ragnar Lindfors. Kuin ihmeen kaupalla vaikeista vuosista selvittiin.
Vuonna 1920 Lindforsin makeistehtaasta oli kasvanut Porvoon kaupungin toiseksi suurin yritys.
