Uudistuneet Brunbergin suukkopakkaukset ovat saapuneet kauppoihin kevään aikana. Pakkausuudistus on osa vastuullisia tekoja, jolla Brunberg tähtää kohti pakkausten parempaa kierrätettävyyttä ja muovin vähentämistä. Suukot kuuluvat Brunbergin suosituimpiin tuotteisin ja sen takia oli luonnollista aloittaa pakkausuudistus juuri pienistä suukkorasioista. Ensimmäinen uudella visuaalisella ilmeellä oleva pakkaus oli kausituote Brunberg Appelsiinisuukko, ja sitä on seurannut pysyvästi valikoimassa olevan Mansikkasuukon, Vaniljasuukon ja Moccasuukon pakkausuudistus.
”Olemme tänä vuonna rakentamassa Brunbergille vastuullisuusohjelmaa, jossa ilmastomuutoksen torjunta on yksi tärkeä osa-alue. Suklaasuukot ovat suosituimpia tuotteitamme ja sen takia ensimmäinen muutos parempaan kierrätettävyyteen tehdään juuri suukkopakkaukselle. Uuden upean designin ansiota tuote tulee hienosti esille pakkauksessa, eikä muovi-ikkunaa nähdä enää tarpeellisena. Muovia säästyy vuodessa iso määrä. Tarkoituksena on käydä muutkin pakkaukset läpi ja kehittää niitä mahdollisuuksien mukaan ympäristöystävällisemmiksi”, sanoo Brunbergin toimitusjohtaja, Katarina Enholm.
Kuuden kappaleen suukkorasioiden visuaalinen ilme on uudistettu ja samalla rasian kannesta on poistettu muovi-ikkuna. Tämä muutos vähentää merkittävästi muovin menekkiä vuositasolla.
Muovi-ikkuna on ollut visuaalinen elementti suukkopakkauksissa ja sitä on ollut hankala kierrättää erikseen. Pakkausuudistuksen myötä Brunberg on askeleen lähempänä tavoitetta vähentää muovimateriaalin käyttöä pakkauksissa. Jatkossa suukkopakkaus kierrätetään kokonaisuudessaan kartonkikeräykseen.
Suukkoihin liittyy myös alumiinikääreen päivitys ohuempaan. Kausimakuna ollut Appelsiinisuukko käärittiin jo aikaisempaa ohuempaan kääreeseen, ja pyrkimyksenä on päivittää kääre myöhemmin myös muihin suukkoihin. Tämä tulee vähentämään alumiinikääreen menekkiä vuodessa noin kymmenellä prosentilla.
Suukkojen pakkausuudistus on onnistuneen yhteistyön tulos. Uudet pakkaukset on kehitetty vastuullisuus edellä ja tähän kehitystyöhön Brunberg on saanut apua yhteistyökumppaneiltaan.
Uudistuneet suukkopakkaukset on tehty MM Kotkamillsin ALASKA® STRONG 245 gsm -kartongista. Materiaali on helposti kierrätettävää ja pakkaus lajitellaan kokonaisuudessaan kartonkipakkausten keräykseen.
Pakkaukset on valmistanut Pyroll Pakkaukset, joka tuntee Brunbergin pitkältä ajalta ja osaa siten luoda ratkaisuja, jotka vastaavat Brunbergin tarpeita ja laatustandardeja.
Uusi upea ja tyylikäs visuaalinen ilme on luovan toimiston Karpalo Groupin käsialaa. Uudistetuissa pakkauksissa korostuu jokaisen suukkomaun brändiväri ja pakkaukseen painetut tuotetiedot erottuvat selkeästi ja houkuttelevasti kauppojen hyllyillä.
Brunbergin pakkausuudistustyö jatkuu ja parhaillaan käynnissä on kartonkisten tryffelirasioiden uudistus. Tryffelipakkauksista poistuu myös muovi-ikkuna ja näin ollen pakkausten kierrätettävyys paranee. Uudet tryffelipakkaukset saapuvat kauppoihin syksyn 2024 ja alkuvuoden 2025 aikana.




Julkaistu: 20.5.2024
Lue lisää vastuullisuudesta: brunberg.fi/yritys/vastuullisuus/
