Huom! Lämpimillä kesäkeleillä suklaiden sulamisriski kasvaa kuljetuksen aikana. Otathan tämän huomioon tilausta tehdessäsi. ×

Brunberg logo B
Brunberg
Kuvat ja resepti: Janne Kujala
JAA RESEPTI:

Toffee-tiikerimuffinsit

Hauskojen tiikerimuffinsien makumaailma syntyy kaakaosta ja maukkaan pehmeistä Brunberg Toffeepalat -makeisista. Toffee-tiikerimuffinsit maistuvat koko perheelle.

Reseptillä valmistuu noin 12 muffinsia.

Ainekset

60 g (0,75 dl) rypsiöljyä

130 g (1,5 dl) maitoa

2 kananmunaa

140 g (2 dl) sokeria

0,5 tl suolaa

0,5 tl vaniljasokeria

200 g (3 dl) puolikarkeita vehnäjauhoja

10 g (3 tl) leivinjauhetta

240 g Brunberg Toffeepalat

4 rkl kaakaojauhetta

2 rkl maitoa

Ohje

Mittaa kulhoon rypsiöljy, maito, kananmunat, sokerit ja suola. Sekoita.

Pilko toffeepalat pienemmiksi.

Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauho, leivinjauhe ja pilkotut toffeepalat. Sekoita nämä  nesteiden joukkoon.

Kaada puolet taikinasta toiseen kulhoon ja lisää kaakaojauhe ja 2 rkl maitoa. Sekoita.

Lusikoi molempia massoja vuorotellen amerikanmuffinssivuokiin.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 15 minuutin ajan.

Katso myös nämä reseptit

Skumppasuukko-kakku

Suukkovuokakakku

Appelsiinisuklaapiirakka

Appelsiini-maitosuklaabritakakku

Appelsiini-suklaapalat

Vegaaniset suklaahippukeksit

Brunberg mansikkasuukko

LIITY MAKEISIIN UUTISIIN! 🍬

Liity uutiskirjeemme tilaajaksi ja saat 10% alennuskoodin ensimmäiseen verkkokauppatilaukseesi. Lisäksi kuulet ensimmäisenä uutuuksista, tarjouksista ja makeisvinkeistä. Syötä sähköpostisi alle ja nappaa etukoodi.
GDPR*