1970-luku maistuu makealle
”Syö karkkia vain karkkipäivänä, älä muulloin milloinkaan”, M.A. Numminen lauloi 70-luvun valistuslaulussa.
Suomalaiset olivat hullaantuneet makeisiin. Kulutus nousi vuosikymmenen alussa lähes seitsemään kiloon vuodessa henkeä kohti.
1970-luvulla Suomessa vallitsi niin sanottu Kekkosen aika. Asuntorakentamisessa suosittiin edullisuutta, ja kaupunkeihin kohosi betonisia kerrostalolähiöitä.
Enemmistö suomalaisista asui viimein asunnoissa, joissa oli juokseva vesi, oma vessa ja kylpyhuone. Koteja sisustettiin kokolattiamatoilla, samettisohvilla ja rohkeilla kuoseilla.
Sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat elivät nuoruuttaan Marimekon paidoissa, leveälahkeisissa housuissa, tuuheissa pulisongeissa ja kukkaishuiveissa. Heille maistui elämä ja herkut.
70-luku olikin Brunbergille menestyksekästä aikaa. Tuotanto kasvoi ja kannattavuus säilyi hyvänä, vaikka valtio alkoi kampanjoida makeansyöntiä vastaan.
Valtion sokerivalistus toimi, sillä suomalaisten makeistenkulutus laski 70-luvun alun 7 kilosta lopulta 5 kiloon.
Makeistehtaalle haasteita toi myös valmisteveron korotus, joka heikensi makeistehtaan tuotteiden kysyntää ja nosti yrityksen yksikkökustannuksia.
Brunbergin tuloksekkaat vuodet ja kasvu tekivät 60-luvulla rakennetusta tehdasrakennuksesta ahtaan, niinpä vuosina 1977–78 Brunberg rakensi uuden tuotantohallin viereiselle tontille, Mestarintie 17:ään.
Brunbergin hinnastoissa oli yhdeksän tuotetta, joista tärkeimmät olivat samat kuin vielä tänäkin päivänä: tryffeli, Alku-karamellit, suklaa ja Suukot.
Rationalisoinnin ja koneistamisen myötä henkilöstön määrä oli enää 30–40, mutta vuosituotanto nousi 600 tonniin.
Parissakymmenessä vuodessa Brunbergin tuotanto oli ylittänyt moninkertaisesti sen makeismäärän, jota 50-luvulla tehtiin satapäisen naisjoukon käsityön tuloksena.
